torstai 30. joulukuuta 2010

Isänmaa, Suomi - Finland


Isänmaamme puolesta olivat taistelemassa suomalaiset miehet. Myös naisia palveli rintamilla monissa tärkeissä tehtävissä.

Liikkeelle lähdettiin, tietämättä palataanko kotiin koskaan.

Oli vain lähdettävä liikkeelle, puolustamaan itsenäisen Suomen rajoja, koti-ikävä, pelko, kylmyys talvella, helle kesällä, seuralaisina.

Karskitkin miehet laittoivat "vitoset" ristiin, kun vastassa oli tuntematon tulevaisuus.

Kotirintamalla kokoonnuttiin yhteen rukoilemaan Jumalan suojelusta miehille ja naisille sodassa. Rukousta tarvittiin kotijoukkojenkin puolesta. Luottamus Jumalaan antoi voimia kotona ja rintamalla.

Kaikki eivät palanneet hengissä sodasta. Hinta isänmaan rajojen turvaamisesta oli kallis. Miehet ja naiset, jotka kaatuivat taisteluissa Suomen puolesta, antoivat kalleimman maksun, henkensä, maastamme.


Tänä päivänä meidän tulisi myös rukoilla Suomen maan ja kansalaistemme puolesta. Maaomaisuuttamme myydään vieraan maan kansalaisille. Tehtaat siirtyvät vieraiden valtioiden omistuksiin. Työmaillamme käytetään pimeää työvoimaa ,joka ei maksa veroja Suomeen jne.

On aika aloittaa alusta.

Suomi pärjää rehellisellä työnteolla. Osaamistamme voimme hyödyntää monin tavoin.

Kaiken onnistumisen ehto on rehellisyys. Ehdoton rehellisyys.

Ahneus, ja "kaikki minulle heti"-menttaliteetti, on hajottava voima. Tuotekehitykseen on panostettava. Kilpailuvalttinamme on laadukas tuote ja tuttu ja tunnettu osaaminen. Tuote,joka on hintansa väärtti. Rakentakaamme hyviä taloja, tehkäämme hyviä laivoja, valmistakaamme hyvää paperia, laittakaamme kaikkemme likoon menestyksemme eteen. Pitäkäämme huolta heikoimmista antamalla heillekin mahdollisuus hyvään elämään Suomessa.

Kannattaa siis valita sellaiset henkilöt päättämään maamme asioista, jotka ovat rehellisiä ja vastuuntuntoisia. Sellaisia, jotka kantavat huolta myös kristillisen arvopohjan säilymisestä maassamme.

Koti, uskonto, isänmaa. Siinä on kiitosaiheemme, sekä arvomme.

Kristillinen kasvatus tuottaa yhteiskuntaan tyytyväisiä kansalaisia ja on turvaamassa maamme menestymisen.

Nyt on aika rukoilla Jumalan antamaa viisautta ja oikeudenmukaisuutta.


Mauno Jouppi

eduskuntavaaleissa ehdokkaana, Vaasan vaalipiirissä, KD

lauantai 18. joulukuuta 2010

Kohti eduskuntavaaleja




Kohtalainen itätuuli puhaltelee ulkona.

Vanha sanonta onkin osuva: idän tuulet ilkeimmät. Sisällä omassa kodissani on lämmin. Pystymuureissa palaa iloisesti valkeat tälläkin hetkellä.

Kristillisdemokraattisen puolueen eduskuntavaaliteemat pyörivät mielessä.

"Koti, uskonto ja isänmaa." Kolme vankkaa, Suomeen kuuluvaa, kristillistä teemaa.

Näillä keleillä , meidän leveysasteellamme, on Jumalan siunausta, jos voi kertoa asuvansa neljän lämpöisen seinän sisäpuolella. Kaikilla ei valitettavasti näin hyvin maassamme ole. Joidenkin ihmisten postiosoitteena on tylysti "poste-restant". Asuinpaikkana saattaa olla kerrostalojen rappukäytävät, pressusuojat, vene, taikka aivan ulkosalla, taivas kattona.

Millaisen suojan heille tarjoaisin (tarjoaisimme)?

Asunnottomille asuntoja- kampanjointi onkin ensiarvoisen tärkeää vastuun kantamista läheisistämme. Eikä vain kampanjointi, vaan konkreettinen toiminta. Kaikilla ei mene hyvin. Sanonta; Jokainen on oman onnensa seppä, voi joiltain osin olla tottakin, mutta syitä on monia.
Väliinputoajia ovat usein syrjäytyneet nuoret, päihdeongelmaiset, yksinäiset.
Taloudellinen ahdinko tukahduttaa ihmisen elämän ilon.

Jokin asia elämässä voi mennä pieleen, keneltä tahansa meillä täälä Suomessakin. Esimerkiksi noin 8000 ihmistä on kotia vailla. Ensisijaisesti kaupunkien ja kuntien vastuulla ovat asunnottomat.
Mistä rahat rakentamiseen?
Suunnilleen 1 miljardin rakentaminen tulisi maksamaan.

Nyt on aika huomioida myös heitä, joista kukaan ei välitä.
Ihmisarvo on markkina-arvoa korkeampi.
Hyvää adventin aikaa.
Mauno Jouppi