sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Viisautta tarvitaan

Katsellessa asioita taaksepäin, tulee väkisinkin mieleen kysymys.
Kuinka Suomen valtion tilanne on tullut ja ajettu näin velkaiseen tilaan?
Miksi velanottoa ei ole jarrutettu?
Mikäli tahdomme jättää tuleville sukupolville hyvän perinnön, on aika kiristää vyötä ja ryhtyä toimenpiteisiin maksamaan tehtyjä velkoja.
Niissä talkoissa joudumme kaikki olemaan mukana.
Maalaisjärjellä ajatellen emme voi elää yli varojemme
Sselviämme valtion veloista kymmenessä- viidessätoista vuodessa, jos asiaan tartutaan seuraavan hallituksen aikana " rautahanskalla".
Me Suomen äänivaltaiset kansalaiset valitsemme tulevan eduskunnan päättämään maamme tulevaisuudesta.
Hallituksen tehtävä on vaikea, mutta ei varmaankaan mahdoton.
Verotusta kohtuudella ja hyviä kannusteita yritysten perustamiseen, pieniin ja keskisuuriin. Kristilliset arvot kunniaan.
Menneet sukupolvet ovat turvautuneet Jumalaan vaikeina aikoina. Nyt on meidän vuoromme kysyä viisautta Häneltä.

Mauno Jouppi
eduskuntavaaliehdokas
Isokyrö
Vaasan vaalipiiri

perjantai 28. tammikuuta 2011

Valtion velka

Velallinen on vastuussa tekemistään veloista.
Valtionvelan kohoaminen jo kohta 80 miljardiin euroon, lupaa tuon velan maksajille vyön kiristystä ja tiukat ajat.
Me Suomen kansalaiset olemme velkaantuneet, hekin, jotka sanovat olevansa velattomia.
Tulevalla hallituksella onkin kova pähkinä purtavana.
Uuden hallituksen on ohjelmassaan esitettävä sellaisia leikkauksia ja veron lisäyksiä, jotka eivät kuitenkaan heikennä pienituloisten toimeentuloa.
Työttömyyden kasvaessa, ihmisiä voitaisiin kannustaa ja innostaa esimerkiski pienyrittäjyyteen. Monilla saattaa mielessään olla toteuttamiskelpoisia ajatuksia ja suunnitelmia, niitä on tuettava.

Tuloista maksetaan veroa, jolla yhteiskunnan palvelut rahoitetaan. Ns.harmaa talous ei ole osaltaan maksamassa yhteiskunnan menoja, mutta nauttii yhteiskunnan palveluista ja eduista yhdessä veronmaksajien kanssa.
Harmaa talous on saatava kuriin. Tämä, jo hokemaksikin asti tullut lause, tulee tiukin ottein konkreettisesti toteuttaa.
Kaikkien on osallistuttava yhteisen laskun maksamiseen. Rehellisesti, tulojen ja lakien mukaan.


Mauno Jouppi, eduskuntavaaliehdokas,
Vaasan vaalipiiri, Isokyrö

lauantai 15. tammikuuta 2011

Turvattu tulevaisuus

Jokainen päivä vierähtää pois ajallaan, eikä koskaan palaa.
Ajan-ja päivien kuluminen on samalla todistus siitä, että me kaikki vanhenemme.
Päivä kerrallaan.
Vanhuus on luonnollinen osa elämää.
Paljon puhutut "suuret ikäluokat" tulevat kohta eläkeikään. Puhutaan ihan eläkepommista.
Yhteiskunnassamme tuleekin tästä syystä ja tietenkin muutenkin, laatia vanhuslaki, jolla turvataan ikääntyvien kansalaisten hyvinvointi.
Erityinen vanhuslaki olisi sisällytettävä seuraavan hallituksen ohjelmaan ehdottomasti ihan ykkös asiana.
Vanhuslailla olisi turvattava palveluiden saaminen erilaisissa elämän tilanteissa samaan tapaan, kuin esimerkiksi vammaislaki tuo oikeutta ja turvallisuutta vammaisille.
Niinsanotut suuret ikäluokat ovat antaneet työpanoksensa yhteiskunnamme hyvinvoinnin saavuttamisen hyväksi.
Tekniikka on kehittynyt tämän sukupolven aikana huimasti.
Lääketiede on harpannut suuren askeleen eteenpäin.
Ruokaan ja ruokailu- tottumuksiin on kiinnitetty huomiota. Ihmiset elävät pitempään ja terveempinä.
Liikenneolot ovat parantuneet kaikilla sektoreilla, niin maalla, merellä, kuin ilmassa.
Tässä vain muutamia esimerkkejä saavutuksista mainitakseni.
Tämän hyvän kehityksen toteuttajille ja aikaansaajille tulee lailla turvata vanhuuden päiviin heidän tarvitsemansa erilaiset palvelut, hoito ja huolenpito, sekä satsata heidän harrastuksiinsa ja mielekkääseen ja ihmisarvoiseen vanhuuteen kaikin tavoin.



Mauno Jouppi,
eduskuntavaaliehdokas
Kd Isokyrö, Vaasan vaalipiiri.

tiistai 4. tammikuuta 2011

Kynä käteen



Yrittäjällä on monta rautaa taottavana, kun tekee ja toimii yrityksensä eteen ja parhaaksi.
Toimeentulonsa ansatakseen on painettava töitä usein "vuorotta", kuten sanonta kuuluu.
Työn kulku ja tuote on suunniteltava, toteutettava, sekä mainostettava. Tuotetta on mainostettava oikealla tavalla oiketa kanavia myöden, että kuluttajakin saa tietoonsa tarpeensa.
Pienyrittäjällä vastuu menestyksestä on tietenkin vielä painavampi, jos hänen firmansa työllistää myös ulkopuolisia.
Kilpailu ei ole hellittänyt oikeastaan millään alalla, päinvastoin. Se on kiristynyt ja kiristyy koko ajan.
Kannattavuutta on lisättävä, jatkuvasti, etsittävä sitä erikois- ja osaamisaluetta, josta tulosta on mahdollista saada.
Rehellinen kilpailu kannattaa.
Kilpailijan panettelu ja pahaan huutoon saattaminen, on huonoin tapa mainostaa omaa yritystä.
Työnteko, pelkästään työntekemisen ilosta ei tietenkään anna toimeentuloa. Työmies on palkkansa ansainnut.
On arvioitava ensisijaisesti työn kannattavuus.
"Kauppa se on, joka kannattaa", oli ennen sanonta.
Myyvälle yritäjälle se voikin olla sitä, mutta ostaja-yrittäjälle aivan vastaista. Muutama huono kauppa saattaa viedä kaikki mehut yrityksen toiminnasta.
Kannattavuus-riski on aina olemassa, osti, taikka myi, ellei saa katetta, jolla toiminta pyörii.
Tilitoimistojen tehtävänä on myös antaa ohjeita yrittäjä-asiakkailleen. Heillä voi olla tarkempi kokonaishahmotus yrityksen tilasta, kuin firman omistajalla.
"Suomen Yrittäjät"- liitosta saavat eri alojen yrittäjät tarvittavaa apua ja neuvoja.
Firman väkisin pyörittämiseen, toisinsanoen velkarahalla hengissä pysyttäminen ei pitemmän päälle onnistu.
Menot eivät voi jatkuvasti olla tuloja suuremmat. Olemme kaikki lukeneet lehdistä huolestuneita otsikoita, kun kyseessä on jopa ihan tämä rakas Suomi-neitomme.

Jos kaikki ei aina yrityksissä, eikä yksityisen palkansaajan elämässä mene niinsanotusti "hyvin", on joku, joka ei jätä vaikeuksissakaan.
Hän on Jeesus Kristus. Hän sanoo: "Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua ja sinun pitää kunnioittaman minua."



Mauno Jouppi, kansanedustajaehdokas KD