keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Joulu ainainen.



Jeesus sanoo Johanneksen evankeliumin luvussa 14, jakeessa 27:
" Rauhan minä jätän teille, minun rauhani, sen minä annan teille. En minä anna teille niin kuin maailma antaa, älköön teidän sydämenne olko murheellinen, älköönkä peljätkö".

Ihmisen halu ja kaipaus johonkin pysyvään ja kestävään tämän rauhattoman maailman keskellä, on alusta asti ollut sisään rakennettuna kaikissa meissä.
Tämä kaipaus ohjaa ihmistä, Joulun aikaan kokoonnutaan kirkkoihin laulamaan jouluvirsiä ja lauluja ja kuulemaan hyvää sanomaa Vapahtajastamme Jeesuksesta Kristuksesta.
Kun sitten arki tulee vastaan ja Joulu ohi,  tunteetkin joulun riemullisesta sanomasta voivat helposti jäädä meiltä sinne joulunpyhiin odottamaan seuraavaa joulua. 
Kuulemastamme Raamatun sanasta jää kuitenkin aina ikävä Jumalan yhteyteen.
Toiset meistä ovat saaneet elää todeksi Jumalan sanan ja rauhan sydämeensä lapsesta saakka.
He ovat saaneet opetusta Raamatun totuudesta ehkä äideiltään, isiltään, tai isovanhemmiltaan.
Joillekin taas opetukset ja uskon salaisuus on selvinnyt vasta aikuisiällä. Näin on muun muassa minulle käynyt.
Niin kauan kuin elämme, saamme huutaa Jeesuksen  puoleen ja pyytää häntä sydämeemme asumaan ja elämämme Herraksi. Näin tehden me pelastumme joutumasta helvettiin. Saamme rauhan ja pelastusvarmuuden sydämeemme.
Jeesus otti meidän ihmisten synnit päälleen ja hänet ristiinnaulittiin, että meillä olisi iankaikkinen elämä uskon kautta hänen nimessään.
Kun uskon kohteenasi on Jeesus Kristus, voit olla rauhallisella ja turvallisella mielellä Joulun jälkeenkin. Aina.
Käy kuulemassa Jeesuksesta lisää opetusta omassa seurakunnassasi, sekä lue päivittäin Jumalan sanaa Raamatusta. Hengellinen elämämme saa ravintoa Jumalan sanasta.
Jumalan antama rauha ei järky elämän koettelemuksissa. Jeesus on läsnä niin ilossa kuin murheenkin päivinä. Pyhässä ja arjessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti