keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Rohkeasti huomista kohti




Television vaalitenttejä seuratessa olen huomannut, että ehdokkaita yritetään saada "kiikkiin" ja hänestä pyritään kaivamaan esiin se heikoin kohta. Pyritään saamaan aikaan jotain kummallista ja mielipiteitä kuohuttavaa sen sijaan, että etsittäisiin parhaita puolia, hyviä mielipiteitä ja kiitettäisiin lahjoista ja vahvuuksista.
Toimittajat kyseenalaistavat ja vähättelevät ja muokkaavat asioiden etenemistä omaan haluamaansa suuntaan.
Asioita tulee tosin kyseenalasitaakin, mutta taidollisesti ja viisaasti. Eikä ainakaan oikein paljon toimittajan oman näkökannan mukaisesti
Kuulijalla ja katselijalla on itsellään oltava taito lukea rivien välistä todellisuus.
Kansa odottaa päättäjiltä rehellisyyttä ja avoimmuutta. Virheiden tunnustaminenkin tuo lisää luottamusta.
Sen sijaan että etsittäisiin vain virheitä ja vääryyksiä on hyvä löytää jokin hyvä asia lähimmäisestä ja kiittää siitä.
Jokainen ihminen on yksilö ja ainutkertainen. Meidän tulee kunnioittaa toinen toisiamme. Meidän tulee myös elää niin, että meitä voidaan kunnioittaa.
Kristilliset arvot ohjaavat oikein elämiseen.
-Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi, niinkuin itseäsi.-
Yhteiskunnan lainsäädännön tulee nojautua kymmenen käskyn lakiin. Ne varjelevat ihmistä, eläintä, luontoa ja yhteiskuntaa.Jumalan käskyt toimivat hyvinä elämän ohjeina. Niiden pohjalta on hyvä lakeja laatia.


Mauno Jouppi
Kansanedustajaehdokas. 107
Kristillisdemokraatit
Isokyrö, Vaasan vaalipiiri.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti