maanantai 15. lokakuuta 2012



Lauantaina elimme, me Isonkyrön Kristillisdemokraattien kunnallisvaaliehdokkaat, hyviä hetkiä kahvin, hätäprätiköiden, kakun, karkkien ja sateen lomassa keskustaan pystytetyn teltan suojissa.
Kunnallisvaalien merkeissä olimme kokoontuneina.
Hyviä keskusteluja saimme jälleen kerran käydä teltalla vierailijoiden kanssa ja tietenkin keskenämme.
 Jo tarjoilemamme pöydän antimet puhuttivat. Kulloinenkin sää on kestoaihe (vrt. satoi melkein koko ajan). Säästä puhuminen tuppaa olemaan sellaista moitiskelua.   Onneksi ei ole ydinsaastetta, eikä sada tulta, eikä tulikiveä. Tämän kun aina muistaisimme.
Keskusteluissa otettiin myös kantaa kuntaliitosten ajankohtaisuuteen  ja liitosten tuomiin muutoksiin. Isonkyrönkin kohdalla selvitykset tehdään melko varmasti kahteen suuntaan: Seinäjoelle  ja Vaasaan. 
Toivottavasti saamme Suomen hallitukselta esityksen sekä kuntaliitoksien, että sosiaali- ja terveydenhoitopalveluiden osalta, ennen kuntavaaleja.
Verojen suuruus on  vaikuttava tekijä kaikessa. Tulevaisuudessa työssä käyvien, lasten ja eläköityvien  lukumäärän suhde muuttuu.
Kuntamme ostaa palveluita jo nyt naapurikunnasta. Kuntalaisten sosiaali-ja terveyspalveluiden on joka tilanteessa toimittava.
Myös kunnan luottamushenkilöiden vastuu kasvaa tulevina aikoina. On neuvoteltava naapurikuntien kanssa yhteisistä palveluiden tuottamisista puolin ja toisin.
Veroäyrin nostosta on puhuttava kuntalaisille ja  kerrottava mihin johtaa huoltosuhteen heikkeminen. Isossakyrössä olemme samassa tilanteessa kaikkien toisten kuntien kanssa. Veroäyrin suuruus vuonna 2020  olisi ennusteiden mukaan lähelle 30% nykymenolla. Mitenkä kuntalaiset siihen suhtautuvat?
Millainen toimintatapa Isonkyrön kunnan  kohdalla olisi se ihanteellisin ja paras tapa pitää huolta asukkaistaan?
Myös  liitos-selvitykset on syytä selvittää erittäin perusteellisesti.
Sanomalehti Pohjalainen jaettiin "joka savuun" ainakin tänne  Isoonkyröön viimeviikolla. Lehden etusivulla kunnanjohtaja Toivola valoi meille kyröläisille uskoa tulevaisuuteen.

Minunkin mielestäni Isonkyrön kuntaa voi kehua hyvistä palveluista, vapaista tonteista, terveydenhoidosta, kouluista ja päiväkodeista.
Toivottavaa myös olisi, että  kylillä asuvien vanhusten kotihoidonpalvelu ja palvelukyydit toimisivat myös jatkossa, koska haluammehan, että Isokyrö pysyy asuttuna ja kukin meistä saa asua mahdollisimman pitkään omassa kodissaan.
Eriarvoiseen asemaan ei ketään saa jättää.
Olen edelleenkin sitä mieltä, että Isokyrö on helmi kaupunkien välissä.
Tai senverran voin mielipidettäni muuttaa, että sanon: Isokyrö on timantti kahden helmen välissä!

Mauno Jouppi, Kristillisdemokraattien ehdokas kuntavaaleissa Isossakyrössä.
NUMERO  79

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti